LUONNENIMET

1. suurin osa nimistä kuuluu ns. luonnenimiin.

2. luonnenimet kuvailevat lapsen tapoja, piirteitä ja luonnetta 

(mallu=malttamaton, hilja=hiljainen). 

3. luonnenimiä on ollut olemassa siitä lähtien kun kieleen 

kehittyi kuvailevia sanoja. 

4. luonnenimiä voidaan jakaa yksi ja monisanaisiin 

(vrt. mansinimi pikku-jänis-jolla-kurki-reidet). 

5. luonnenimet kuuluvat ääneen lausuttuihin kutsumanimiin

(vrt. salassa pidetyt syntymänimet).

6. luonnenimien ulkoasu vaihtelee paikoittain (kantasanaan 

voidaan lisätä ylimääräinen kirjain (hypö->hyypö->hyppö) 

tai vaihtaa loppupäätettä (hypä, hype, hypi, hypy).

7. hyviksi havaituista sanoista voidaan keksiä uusia muunnelmia 

(höpö->höpöläinen->höpöliini->höpönassu).

8. luonnenimiä esiintyy etu ja sukunimissä (hyny->hynynen).

9. luonnenimistä saa kauniita sukunimiä lisäämällä niihin 

kantasanaa pehmentävän nen-päätteen (hyti->hyttinen, 

nen=lapsenlapsi, hytin lapset).

10. vanhimpia luonnenimiä voidaankin pitää totemistisina 

(kuvanneet alkujaan pyhinä pidettyjä eläimiä, heimojen 

perustajia).

11. sukulaiskansojen nimissä esiintyy erilaisia päätteitä

(nenetsin nabti-ko, udmurtin nyr-ya).

12. vanhimpana nimiperinteenä voitanee kuitenkin pitää 

kantasanaa itseään (pihlaja=kantauralin picla).

13. monet kantasanoistakin koostuvat kahdesta sanasta 

(pic-la, par-ma, säs-ke).

14. vanhinta tunnettua perinnettä edustanee yksitavuiset 

sukulaisnimet (kantauralin setä=ca).

15. luonnenimistä voikin löytää ikivanhoja sanoja jakamalla 

niitä osiin (al-ma, a-ma, uh-ka, u-ka).