SUOMALAINEN JA URALILAINEN NIMIPERINNE

1. kalenterista on vaikea löytää suomalaisia nimiä koska kalenterinimet 

edustavat eurooppalaista (germaanista) ja kristillistä (juutalais-kreikkalaista) 

nimiperinnettä (aleksi=alexander, johanna=johan).

2. vierasperäiset nimet ottivat ns. virallisten nimien paikan vuosisatoja 

kestäneen vieraan vallan aikana. 

3. sorron vuosina omat nimet jäivät taka-alalle ja niitä alettiin kutsua 

hellimä ja lempinimiksi. 

4. omia nimiä voidaan jakaa lapsen ulkonäköä ja luonnetta kuvaileviin 

nimiin, syntymän hetkeä kuvaileviin nimiin ja totemistisiin luontonimiin 

(kurki, koivu).

5. nimeämiseen liittyvissä tavoissa voidaan havaita paikallisia eroja

(jokaisella suvulla / perheellä omat tapansa).

6. yhtenä hallitsevista tavoista voidaan pitää kahden nimen antamista

(salassa pidetty syntymänimi ja myöhemmin annettu ääneen lausuttu 

kutsumanimi).

7. molempia nimiä voidaan pitää sielujen tai suojelushenkien eli kaitsijoiden niminä (syntymän hetkellä saatu ja ensimmäisen hampaan, 

sanan tai kävelemään oppimisen hetkellä saatu, vrt. saamen 

kaddze-henget).

8. omat nimet ovat luonteeltaan sukupuolettomia (voidaan käyttää 

pojilla ja tytöillä).

9. nimiin ei olla suhtauduttu järjellä vaan tunteella, annetun nimen 

täytyy Tuntua oikealta.

10. omaan nimenantoperinteeseen kuuluu tietty vapaus. 

11. nimiä voidaan vaihtaa tarvittaessa (etenkin suurten muutosten 

tai vastoinkäymisten jälkeen). 

12. lausuttujen nimien lisäksi lapselle sepitetään oma laulu (jota jatkaa 

itse myöhemmin, sisältää elämän tärkeimmät tapahtumat).

13. nimiä voidaan saada enteistä ja unista, tärkeistä tapahtumista tai 

saavutuksista ja läheisten ihmisten tai sukulaisten nimistä (vanhus voi 

antaa nimensä eli suojelushenkensä lapselle ennen kuolemaa).

14. nimi ja syntymäpäivien tapaiset muodolliset tapahtumat eivät ole 

kuuluneet uralilaisten kansojen elämään (maanläheisempi tapa 

ymmärtää aikaa). 

15. syntymän hetkestä on painettu mieleen silmin nähtäviä asioita 

(sää, kuunvaihe). 

16. syntymäpäivää tärkeämpänä on pidetty syntymän paikkaa eli sijaa 

(yhistetään suojelushenkeen ja lapsen kohtaloon).

17. salassa pidettyjä syntymänimiä on lausuttu ääneen syntymäsijalla

(vrt. haltijan puhutteleminen).

18. syntymäsijalle on palattu suorittamaan suojelevia taikoja ja lapsen 

kasvuun liittyviä menoja. 

19. nimiä annettaessa tulee muistaa että yksilöä ei olla pidetty yhtä
tärkeänä kuin tänä päivänä. 

20. yksilö oli ja on osa suurempaa kokonaisuutta, heimon ja perheen 

jatkumoa, suvun jatkumista.